Apostolinmiekka (Neomarica northiana) – Huonekasvit.fi

apostolinmiekka-neomarica-northiana-commons-281x300-4865842 Kuva: bit.ly/Wv1HH0

Apostolinmiekka (Neomarica northiana) on alunperin Brasiliasta kotoisin oleva kurjenmiekkoihin kuuluva huonekasvi. Apostolinmiekan nimi tulee tarinan mukaan siitä, että se alkaa kukkimaan vasta kun sillä on 12 lehteä, kuten Jeesuksella oli myös opetuslapsia.

Apostolinmiekka on huonekasvina melko harvinainen sen miellyttävästä ulkonäöstä huolimatta. Kasvi on mennyt hieman pois muodista, sillä aikaisemmin se oli yleinen huonekasvi. Sen taimia on vaikeaa löytää tavallisista kaupoista, joten paras tapa saada apostolinmiekka haltuunsa on lisääminen toiselta kasviharrastajalta – tai esimerkiksi mummolasta, josta kasvia saattaa vielä löytää.

Apostolinmiekka on helppohoitoinen kasvi, ja niinpä se sopii hyvin aloittelijalle, jos sellaisen jostain saa haltuunsa.

Ulkonäkö

Apostolinmiekan lehdet ovat vihreitä, litteeitä, muutaman sentin levyisiä ja noin puoli metriä pitkiä. Vanhemmilla kasveilla lehdet voivat olla jopa metrin mittaisia. Lehdet kasvavat pystyyn ja taipuvat sitä enemmän, mitä pidempiä ne ovat. Koska apostolinmiekan pitkät lehdet taipuvat sivuille, tulee kasville varata runsaasti tilaa.

Apostolinmiekan kukinto on väriltään valkoinen ja halkaisijaltaan hieman yli 5 senttimetriä. Aluksi se muistuttaa hieman tavallista lehteä, mutta kukinto ilmestyy myöhemmin näkyviin. Kukka on avauduttuaan komean näköinen, mutta pysyy kauneimmillaan vain muutaman tunnin ajan. Kukinnon kuihduttua kukkavarsi jatkaa kasvuaan, ja siihen muodostuu tämän jälkeen poikasia omine juuristoineen.

Hoito

Apostolinmiekka pitää valosta, mutta suoraa auringonpaistetta se ei kestä kovin hyvin, joten hajavaloon sijoittaminen on paras paikka apostolinmiekalle. Jos valoa ei ole riittävästi, apostolinmiekka ei ala kukkimaan ollenkaan.

Apostolinmiekka pärjää vähäisellä kastelulla, ja mullan voi antaa kuivahtaa kokonaan kastelukertojen välissä, sillä liljakasvina apostolinmiekka kykenee varastoimaan vettä juuriinsa. Yhdellä kastelukerralla kasville tulisi antaa runsaasti vettä.

Lannoitetta tulisi keväästä syksyyn kasville antaa säästeliäästi, esimerkiksi kerran kuussa. Talvikaudella apostolinmiekka ei välttämättä tarvitse ollenkaan lannoitetta. Kasvi viihtyy parhaiten pienehkössä ruukussa.

Lisääminen

Apostolinmiekkaa voidaan lisätä poikasista, jotka voidaan irrottaa kukkavarresta niiden ollessa noin 20 senttimetriä pitkiä. Poikaset voi juurruttaa ensin  vedessä, ja kun ne ovat kasvattaneet juuret, asettaa ne multaan kasvamaan, mutta myös suoraan multaan istutus onnistuu. Vanhemman kasvin lisääminen onnistuu myös jakamalla se.